16.03.2016
ThermiSol osaksi pohjoismaista markkinajohtajaa
Kuva: Veli-Matti Saksi/Alueviesti
Tammikuussa 2016 avatun höyryputken ansiosta ThermiSol korvaa polttoöljyn kotimaisella puuhakkeella. Sastamalan Lämpö Oy, Sastamalan kaupunki ja Adven Oy palkitsivat ThermiSolin vuoden 2015 ympäristöteosta. Kunniakirja luovutettiin median läsnä ollessa 16.3.2016 Sastamalan kaupungintalolla.
– Luovuimme kokonaan raskaan polttoöljyn käytöstä. Saimme palkinnon tunnustuksena, kun siirryimme käyttämään kotimaisella biopolttoaineella tuotettua höyryä, kertoo toimitusjohtaja Veli Ollila valintaperusteista.
Vuoden ympäristötekopalkinto myönnettiin Sastamalassa nyt ensimmäistä kertaa. Palkinnon perusteena toimii jatkossakin paikkakunnalla tehty ympäristöön liittyvä positiivinen teko.
Höyry vähentää oleellisesti ympäristöpäästöjä
Lähes kahden kilometrin mittaisen, maanalaisen höyryputken ansiosta ThermiSol korvaa vuodessa miljoona litraa polttoöljyä puuhakkeella. Tällä muutoksella hiilidioksidipäästöt vähenevät noin 3 miljoonalla kilolla. Kerrannaisvaikutus on suuri, kun rahaa siirtyy öljyn tuonnista kotimaisille metsänomistajille ja puunkorjuuketjuun.
– Raskas polttoöljy tuotti ilmaan merkittävän määrän rikkiä. Lisäksi öljyrekkojen aiheuttama meluhaitta lähiympäristölle loppui, ja hajuhaitatkin vähenevät. Investointi luo myös teollisuusalueelle kilpailukykyä ja varmistaa työpaikkoja, luettelee Ollilla.
Höyryputki on kilpailuvaltti koko alueelle
Höyryputken rakennutti Sastamalan kaupungin tytäryhtiö Sastamalan Lämpö Oy. Advenin biolämpölaitos vie höyryä Teknikumille, josta uusi putki menee nyt ThermiSolille. 1,2 miljoonaan euron investointi katetaan noin 10 vuoden aikana ThermiSolin maksamalla putken käyttöoikeussopimuksen korvauksella.
– ThermiSolille bioenergia tulee huomattavasti halvemmaksi kuin öljyn käyttö. Putki kannusti meitä siirtymään viiteen vuoroon, eli koneet käyvät nyt 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Höyryputki varmistaa kilpailukykymme Suomen suurimpana EPS-eristeiden ja -elementtien toimittajana, iloitsee Ollila.