Someikonit

Autotallin edustan ja ajotien routasuojaus

Myös kylmät rakennukset tarvitsevat kunnon routasuojauksen.

Ota huomioon nämä

  • Ajotiet ovat lumesta vapaana koko talvikauden ja siten lumen mahdollinen suojaava vaikutus puuttuu
  • Vaikka pihateiden samoin kuin muiden pihan alueiden päällystäminen esim. laatoilla, kiveyksellä tai asfaltilla kestää vähäistä routimista, tarvitsevat nekin routasuojausta
  • Päällysteet eivät saa särkyä tai muuttua epätasaisiksi, sillä muutoin esimerkiksi autotallin ovien avaaminen ja liikennöinti pihatiellä hankaloituu
  • Puutteellisesta routaeristyksestä johtuvat routanousut voivat ohjata sulamisvesiä kohti autotallia ja rakennuksen perustuksia.
  • Ota myös huomioon rakenteen kuivatusmahdollisuudet ja suunnittele salaojitus yhdessä routasuojauksen kanssa.

Tee näin

  1. Routaeristeen alla tulee olla kuivatuskerroksena soraa tai mursketta vähintään 200 mm
  2. Routaeristeeksi ThermiSol® Super 200 tai Jackon XPS® 300, paksuus 50-100 mm olosuhteiden mukaisesti
  3. Routaeristeet tulee ulottaa riittävän pitkälle ja leveälle alueelle sekä myös noin 0,5–1 metriä rakenteen ulkopuolelle.
  4. Routaeristeen päälle soraa tai mursketta 300-500 mm
  5. Päällyste

Routaeristeen paksuutta voidaan ohentaa asteittain siirryttäessä kauemmas lämpimän rakennuksen sokkelista eli tehdään ns. siirtymärakenne. Tyypillinen Etelä-Suomen routaeristys: Perustuksen vierellä 1 metrin leveydellä routaeristeen paksuus voi olla 100 mm, seuraava metrin kaista 75 mm ja siitä eteenpäin 50 mm koko päällystettävän piha-alueen alla.

ThermiSol® Super 200 ja Jackon XPS® 300

Käyttöalue: perustusten ja piha-alueiden sekä kevyen liikenteen alueiden routaeristeet.

Tilaa uutiskirjeemme ja tiedät, mitä merkittävää alalla tapahtuu!

Kiitos yhteydenotosta, otamme yhteyttä sinuun mahdollisimman pian!

KLIKKAA MISTÄ OLET KIINNOSTUNUT JA JÄTÄ YHTEYDENOTTOPYYNTÖ

Eristeet

Eristeet

Elementit

Elementit

Märkätilalevyt

Märkätilalevyt

Rakentamisen järjestelmät

Rakentamisen
järjestelmät

Pakkaustuotteet

Pakkaustuotteet

Kalalaatikot

Kalalaatikot

Tekniset komponentit

Tekniset
komponentit

Muu

Joku muu?