Maanvastaisen perustuksen routasuojus
Hyvä eristys on turvallisen ja lämpimän kodin perusta.
Hyvän routasuojauksen edellytykset
Routasuojauksen tarkoitus on estää maan jäätyminen perustusten alla, jotta rakennus ei vaurioidu maan routimisen vuoksi. Perustamistapa ja perustamissyvyys sekä rakennuspaikan olosuhteet vaikuttavat routaeristyksen mitoitukseen hyvin merkittävästi. Lämpimien rakennusten matalaperustukset vaativat suojausta 1-1,5 metrin leveydelle sokkelin ulkopuolelle. Koska rakennuksen ulkonurkissa routa tunkeutuu syvemmälle kuin seinälinjoilla, eristepaksuutta lisätään 100 % vähintään 1,5-2 metrin etäisyydelle nurkasta. Routaeristyksen mitoituksessa tulee noudattaa Ympäristöministeriön määräyksiä ja Talonrakennuksen routasuojausohjeita. Eristepaksuuden voi laskea web-pohjaisella ohjelmalla – Routaeristysten laskentaohjelma.
Tee näin
- Ennen routaeristeiden asennusta on huolehdittava koko rakennuspohjan salaojituksesta. Perustukset ja salaojitus tulee tehdä siten, että pintavedet ohjataan aina rakennuksesta poispäin.
- Routaeristeet asennetaan tiivistetyn ja tasatun sorakerroksen päälle. Eristystä vasten tulevan maa-aineksen tulee olla routimatonta soraa, paksuus vähintään 200 mm.
- Routaeristelevyjen kallistukset tehdään viettämään rakennuksesta poispäin.
- Levyt asennetaan tiiviisti toisiaan ja perusmuuria (sokkelia) vasten.
- Kahta eristelevykerrosta käytettäessä saumakohdat limitetään. Levyjen väleihin ei saa jäädä rakoja, jotta routaeristykseen ei muodostu haitallisia kylmäsiltoja.
- Routaeristeiden päälle tulee noin 100 mm soraa tai hiekkaa, jonka päälle asennetaan noin 300 mm muuta täyttömaata (soraa, multaa tms).
- Levyjen päälle ei ole tarpeen asentaa muovikalvoa, koska routalevyt ovat tiiviitä ja hyvin kosteutta ja vettä kestäviä.
- Kylmät rakenneosat vaativat yleensä enemmän routaeristystä kuin lämpimän tilan perustukset.
- Kun kyseessä on tavanomainen pientalorakenne ja perustus, oikea routaeristelaatu on ThermiSol® EPS 120 Routa.
Mikäli routaeristys joutuu käyttökohteessaan normaalia suurempien kuormitusten rasittamaksi, on syytä käyttää ThermiSol® Super tai XPS -eristeitä.
Tyypillisimmät perustamistavat
PERUSMUURIANTURA, jossa anturan päälle tehdään eristetty perusmuuri betonista tai harkoista. Lattiarakenne voi olla maanvastainen tai alapohjasta voidaan tehdä tuulettuva.
LAATTAPERUSTUS, jossa kantavan maapohjan päälle tuleva rakenne on ns. reunavahvistettu laatta. Perustuksen ulkopinnan pystyeristyksellä tai ns. sokkelihalkaisulla estetään lämpövuodot sisältä suoraan ulos.
PILARI- TAI PAALUPERUSTUS, jossa routasuojattu perusmuuri tuetaan pilari- tai paalurakenteilla. Alapohja voidaan tehdä joko maanvastaisena tai tuulettuvana. Kaikissa perustamisratkaisuissa hyvä lämmöneristys ja routasuojaus muodostuvat perusmuurin riittävästä pystyeristyksestä, oikein toteutetusta routaeristyksestä ja toimivasta salaojituksesta.