80-luvun jäähalli uusittiin Jackonin elementeillä

Seinäjoen kolmen jäähallin ryppäästä yksi sai kokonaan uuden ilmeen. Käyttäjien kiittämä Jouppilanvuoren jäähalli syntyi noin 5 500 neliömetristä Jackonin seinä- ja kattoelementtejä.

Seinäjoen jäähalli – Halli on nyt ollut käytössä lähes kaksi kautta, ja palaute käyttäjiltä on ollut poikkeuksetta hyvää. Yhtä lailla jääkiekkoseura S-kiekko, taitoluistelijat kuin koululaisetkin ovat tyytyväisiä uuteen mestistason halliin, kertoo kunnossapitopäällikkö Jari Mäkelä Seinäjoen kaupungilta.

Seinäjoen kaupungin tilaaman jäähallin rakentamisesta vastasi Peab Oy, ja halli valmistui syksyllä 2018 aikataulussa, alle vuodessa.

– Yhteistyö Jackonin kanssa sujui hyvin tarjousvaiheesta toteutukseen ja urakan vastaanottoon saakka. Luotettavan toimittajan kanssa lopputulos on suunnitelman mukainen, sanoo työpäällikkö Harri Järvinen Peab Oy:stä.

Tiukka aikataulu ei tuottanut ongelmia

Aiempaan pressuhalliin verrattuna jäähallin muutos on suuri. Elementti on kosteusteknisesti turvallinen ratkaisu, joka eristää lämpöä menettämättä ominaisuuksiaan. Lisäksi halliin saatiin aputiloja, kuten kahviloita ja uusia pukuhuoneita.

– Vanhan jäähallin metalliset kattoristikot piti purkaa osiin ja kunnostaa. Vasta kun ne oli koottu takaisin paikalleen, voitiin asentaa kattoelementit. Aikaa työlle oli vähän, mutta elementtitoimitukset tulivat ajallaan ja elementit sopivat paikoilleen suunnitelmien mukaisesti, Järvinen kertoo.

Aliurakoitsijana toimineet asentajat olivat tyytyväisiä konesaumattavaan kattoelementtiin sen helppouden vuoksi. Heillä ei ollut tuotteesta aikaisempaa kokemusta.

– Jäähalli ei ole ulkovaipan vaatimusten suhteen helpoimmasta päästä, koska ulkoseinä ja kattoeriste-elementeiltä vaaditaan pitkäaikaiskestävyyttä sekä rakenteellisia kuormia että kosteusteknisiä rasituksia vastaan. Lisäksi leveärunkoisen rakennuksen kattolape on niin pitkä, että siihen tarvittiin kolme elementtiä ja kaksi jatkosaumaa, kertoo aluemyyntipäällikkö Sakari Väänänen Jackon Finland Oy:stä.

Elementit sopivat kaikenlaiseen rakentamiseen

Seinäjoen jäähalli sisältä Jouppilanvuoren jäähallin ulkovaipan rakentamiseen oli tarjolla erilaisia vaihtoehtoja, mutta pääsuunnittelija valitsi Jackonin EPS-eristeiset seinä- ja kattoelementit. Jackonilla on erityisosaamista jäähalleista ja muusta kylmätilarakentamisesta usean vuosikymmenen ajalta.

– Elementit eivät sovi ihan kaikkiin rakennuksiin, mutta kaikenlaiseen rakentamiseen kyllä. Seinä- ja kattoelementit ovat kysyttyjä etenkin varasto-, teollisuus-, tuotanto- ja kylmätiloihin. Myös urheilu- tai liikuntahalleihin ne sopivat erinomaisesti, Väänänen sanoo.

Yhdellä asennuksella syntyy kaksi valmista pintaa. Tiiviit saumat ja pinnat eivät päästä kosteutta tunkeutumaan rakenteisiin estäen näin vaurioita. EPS-eristeinen elementti on kosteusteknisesti ja rakenteellisesti turvallinen ratkaisu, joka eristää lämpöä ja kantaa kuormia menettämättä ominaisuuksiaan ajan kuluessa.

– Jouppilanvuoren jäähalli oli haastava rakennusprojekti, joka meni hienosti. Halli on kovassa käytössä. Aiemmin modernisoimme myös jäähdytyslaitteistoa tekojäätä varten. Halli on kovassa käytössä tänäkin vuonna kuuden viikon kesätaukoa lukuun ottamatta, kertoo Mäkelä.

– Minullakaan ei ole mitään moitittavaa. Hankkeessa oli monta liikkuvaa osaa ja kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Reklamaatioita ei ole tullut ja käyttäjät ovat tyytyväisiä, lisää Järvinen.

Ajankohtaista

Lue, mitä kiinnostavaa alalla tapahtuu

Muista tutustua myös ajankohtaisiin artikkeleihimme. Niistä näet, mitä merkittävää alalla tapahtuu. Saat tietoa rakentamisen ammattilaisia kiinnostavista asioista: muun muassa viimeisimmistä tuoteinnovaatioista, BEWI Finlandin nimityksistä sekä konkreettisista teoista ympäristön eteen.

Katso viimeisimmät artikkelit
Lue, mitä kiinnostavaa alalla tapahtuu

Tilaa uutiskirjeemme ja tiedät, mitä merkittävää alalla tapahtuu!

Klikkaa, mistä olet kiinnostunut ja jätä yhteydenottopyyntö

Eristeet

Eristeet

Elementit

Elementit

Märkätilalevyt

Märkätilalevyt

Rakentamisen järjestelmät

Rakentamisen järjestelmät

Pakkaukset & komponentit

Pakkaukset & komponentit

Joku muu

Joku muu

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.